Keskiviikkona olisi sitten ensimmäinen todellinen koitos - nimittäin anatomian ja fysiologian tentti. Koko viikonloppu on iloisesti mennyt lukiessa tenttialuetta, opetellessa solutasoa, hengitystä, verenkiertoa ja luustoa. Siinä sivussa sitten on tullut opeteltua ulkoa luut, lihakset ja verisuonet - sekä latinaksi että suomeksi. Jälkimmäiset on vieläkin hieman hakusessa, mutta kokonaisuus alkaa mukavasti hahmottua.

Koko anatomia ja fysiologian kurssi on ollut todellista tykitystä alusta loppuun. Tietoa on isketty pesäpallomailalla päähän ja kaadettu sisään nenästä ja korvasta. Nyt on sellainen fiilis, että hieman rauhallisemmalla tahdilla asioista olisi voinut ehkä saada hieman enemmän irti - kirottu olkoon periodiopetus. Toisaalta se, mikä ei tapa, ainoastaan vahvistaa ja ehkäpä nämä kaikki nyt opitut asiat ovat vielä vuosienkin päästä elävästi mielessä. Ainakin epikriisien lukemisen luulisi luonnistuvan.

Huominen on sitten jännittävä päivä. Saimme buukattua käynnin ruumiinavaukseen. Mitä lähemmäs H-hetki tulee, sitä vähemmän osaan odottaa tapahtumalta mitään. Ruumiinavauksen lisäksi ennaltatiedossaolevia huippuhetkiä on katetroinnin opettelu. Kyllä, niiden käden taitojen ja aitojen toimenpiteiden oppiminen on edelleen se tärkeä juttu minulle. Ja edelleen harmittaa lääkematematiikka.

Mitäpä tästä kaikesta voisi oikeastaan päätellä? Siis muuta kuin, että ihmisen elämässä ilot ja surut, murheet ja onnen hetket ovat varsin vakiomallisia. Ja kuten eräs tärkeä ihminen aikoinaan asian muotoili: elämä on ihmisen hektisintä aikaa.