Anatomian ja fysiologian tentti onnellisesti ohi. Verenkierto, luut ja lihakset olivat hyvin hallussa ja tentti tuntui suorastaan helpolta. Toki lukemisellakin taisi olla osansa. Nyt on jotenkin helpottuneen odottava olo, sillä edessäpäin ovat kaksi harjoitteluviikkoa ja tentit voi unohtaa hetkeksi. Ja kun ensi viikko on kaikenlisäksi syysloma, ulkona paistaa juuri nyt aurinko ja hienoakin hienompi nimineula koristaa työpaidan rintamusta, niin ei voi muuta kuin hymyillä. Elämä on välillä sieltä mukavammasta päästä.

Tosiaan. Viikolla 43 allekirjoittanut rientää kolmeksi viikoksi keskivaikeaa ja vaikeaa dementiaa sairastavien vanhusten palvelukotiin harjoittelemaan. Sen jälkeen olemme viikon koulussa. Tuon viikon jälkeen alkaa 4 viikon harjoittelu terveyskeskuksessa perussairaanhoidon nimikkeellä. Oma osastoni tulee olemaan saattohoitoon erikoistunut osasto.

Tulin tuossa miettineeksi, että helpomallakin voisi päästää itsensä. Ainakin henkisesti. Mutta toisaalta, kun on itse saanut täysin vaikuttaa paikkoihin joihin menee, niin ei voi myöskään katsoa syyttävästi ketään muuta kuin itseään. Molempia harjoitteluita odotan kuin kuuta nousevaa, sillä molemmat ovat olleet ammatillisessa orientaatiossa jossain vaiheessa mielessä. Rankkoja suuntautumisvaihtoehtoja, mutta nythän on mahdollisuus katsoa ja kokea onko minusta juuri näihin hommiin. Kaikki on loppuviimein kiinni siitä, että on rehellinen itselleen ja uskaltaa vähintään myöntää sen, että minusta ei ole juuri tämänkaltaiseen hoitotyöhön. Sitten tietysti alkaa jännittämään sitä, että minkälaiseen hoitotyöhön minusta lopulta on.

Onneksi tässä on vielä reilut kolme vuotta aikaa ihmetellä tätä(kin) asiaa.

TEHY:n toimnenpiteistä en kirjoita ainakaan vielä mitään muuta kuin että olen TEHY:n jäsen ja seison liittoni ratkaisujen takana. Suoraselkäistä ja omaa jäsenistöään kunnioittavaa toimintaa liitolta.